30.5.2012

26.

Nukuin päiväunet. Harvoin saan unta päivisin vaikka kuinka väsyttäisi. Nyt sain. Ilman torkkuja, voimani olisivat loppuneet varmasti paljon ennen poikien.

25.

Annoin poikien poiketa yhteisestä rytmistä. Kaksosten kanssa yhteinen rytmi helpottaa niin kovasti, että niinä päivinä kun rytmit tahtovat erkaantua, koitan yleensä tehdä tempun toisensa perään estääkseni sen. Nyt taivuin lääkärireissun takia erirytmisyyteen, hoidin kahdeksan syöttöä ja viihdytin vuorollaan hereillä olevaa yksinäisyyteen tottumatonta kaksosta.

28.5.2012

24.

Annoin lapseni osallistua. Soitin pianoa ja sain rinnalleni kaksi innokasta apusoittajaa. Kuuskätisenä kappale kuulosti jokseenkin erilaiselta kuin kakskätisenä. Paljon tuli ääniä, jotka nuoteista oli unohtunut ja jonkin verran jäi merkittyjä nuotteja soittamatta. Omalle kovin tarkalle sävelkorvalleni soitto tuotti haastetta. Iloa sain kuitenkin pienten soittajanalkujen intoa puhkivista ilmeistä. Jostain se riemu soittamiseen on kai lähdettävä, vaikka sitten riitasoinnuista.

23.

Tunnistin miehen känkkäränkän. Tein voitavani, jotta pojat ja isä voisivat nauttia toistensa seurasta kiukuttelun asemasta. Ovat nimittäin kortilla nuo yhteiset kotipäivät, ja melkeinpä tunnitkin tällä hetkellä. 

27.5.2012

22.

Jätin viemättä lapseni juhliin. Pojilla on tapana innostua juhlista. Rauhoittuminen vaatii aina koko lopun päivän. Koska illalla oli hoitajiksi ja nukuttajiksi tulossa isovanhemmat (miehen kanssa lähdettiin samojen juhlien aikuisosioon), niin tuntui reilummalta kaikkia osapuolia kohtaan olla ylistimuloimatta poikia päivällä.

21.

Luin lapsilleni. Eihän nuo taida vielä kirjoista paljoa ymmärtää, mutta kiinnostuneita ovat. Itse olivat valinneet kirja hyllystä ihan omatoimisesti. Vaatii hiukan malttia lukea kirjaa kahdelle, jotka molemmat tahtoisivat hiukan maistaa joka sivua.

24.5.2012

20.

Rajoitin lasta. Liika vapaus kävi pienen voimille. Ei kyllä ilman vastarintaa hyväksynyt moista riistoa. Hyvä niin.

23.5.2012

19.

Pyysin apua. Ilman apuakin oltais pärjätty, mutta se ois tarkoittanut nukkuvan lapsen repimistä sängystä ylös inhottavaa hoitotoimenpidettä varten. Vaivasin läheisiäni pikku jutun takia, mutta mahdollistin lapselleni rauhalliset yhtäjaksoiset yöunet.

22.5.2012

18.

Vein lapseni katsomaan lampaita. (Vaikka ihan täyttä kunniaa en tästä voi ottaa, idea kun lähti mieheltä.) Saatiin silittääkin moisia otuksia.

17.

Pidin lapseni puolia. Taistelin terveydenhuoltohenkilökuntaa vastaan niin, että saimme luvan hoitaa lapsemme itse kotona. Ei tarvi pojan kestää vieraita ihmisiä kimpussaan (kimppuilun hoitaa nyt äiti ja isä), eikä turhanpäiväisistä terkkarikäynneistä stressaavaa äitiä.

21.5.2012

16.

Tunnistin ja tunnustin oman känkkäränkkäni. Pakkasin perheen autoon ja ajoin maalle, ettei tarvitse äidin kiukuttelua kuunnella sisällä koko päivää.

20.5.2012

15.

Olin luova. Molemmat heräsivät samaan aikaan huutamaan vellipullon perään ja talossa vain yksi aikuinen. Piti miettiä kumman huutoa jaksaa kuunnella tai keksiä miten syöttää kaksi ukkoa kerrallaan. (Alkuaikojen imetystyynytekniikka ei toimi enää.) Kun äidin hoksottimet toimii nopeasti, eikä kenenkään tarvitse vaipua epätoivoon.

19.5.2012

14.

Luovuin kivasta ja lähdin kesken kahvilareissun huutavan lapsen kanssa kotiin. (Heti meni pieleen uusi rajaus. En nimittäin iloinnut tästä yhtään.)

18.5.2012

Täydellinen äiti

Ei tule mitään. Ei onnistu enää rajaus huonon äidin vastakohtiin. Niin hyvä äiti en ole, että tietäisin 365 tapaa olla huono äiti. Parempana rajauksena pidän Marikan mainitsemaa äitiydestä iloitsemista. Hyvä äititeko on sellainen, joka saa minut iloitsemaan äitiydestä.

Tässä kohtaa on oltava tarkkana. Olisin voinut kirjoittaa äsken "hyvä äiti teko on sellainen, joka saa minut tuntemaan itseni hyväksi äidiksi".
Jos olisin kirjoittanut niin, olisin kaivanut itselleni mojovan sudenkuopan. Päässäni on iskostuneena kuva täydellisestä äidistä. Sellaisesta joka imettää vähintään vuoden ikäiseksi, tekee sen jälkeen kaiken ruuan lapsilleen itse luomuraaka-aineista, käyttää kestovaippoja ja kantaa lapsensa liinassa. Tämän äidin kotona on aina puhdasta, tavarat paikoillaan ja tallessa. Lapsilla on aina siistit vaatteet ja iloinen mieli. Äiti vie lapsiaan ulos juuri sopivasti, leikkii, puuhaa ja askartelee lastensa kanssa täydellisen kehittävästi. Ja kuitenkin löytää vuorokaudesta aikaa myös itselleen, näyttää aina hyvältä ja on aina tyytyväinen ja onnellinen.

Tuo täydellinen äiti, on se mitä mielestäni aina tulee tavoitella, vaikka en edes usko tuon myyttisen otuksen olemassaoloon. Jos lähtisin tavoittelemaan tuota, en varmasti iloitsisi. Joutuisin pakottamaan itseni päivittäin tekemään enemmän kuin mihin voimani tai vuorokauden tunnit riittäisivät. Pienen virheen sattuessa menettäisin uskoni hyvään äitiyteen. Olisin lopulta ahdistunut ja stressaantunut koko ajan. Enkä siis taaskaan olisi tuo täydellinen äiti. Kaiken lisäksi, olisin iloton äiti. Iloton äiti = iloton koti = iloton lapsi = epäonnistunut äiti.

En joka päivä tee täydellisen äidin sankaritekoja. Silti joka päivä jossain kohtaa nauran lasteni kanssa. Vähintään kerran päivässä katson lapsiani hölmö hymy kasvoillani ja olen pakahtua onnesta. Joka ilta olen iloinen, että olen äiti.





13.

Leikin lasteni kanssa. Laululeikeistä kaikille tuli hyvä mieli.

17.5.2012

12.

Hätävarjeluliiottelin oikealla hetkellä. Alkuun mitättömältä tuntunut oire nostatti pikkuhiljaa huolta ja lopulta tartuin puhelimeen. Lääkärille oire aiheutti välittömästi huolta. Lopulta kriittinen sairaalareissu osoittautui turhaksi. Hyvä niin.

15.5.2012

11.

Karsin menoja kalenterista poikia ajatellen. Ensin äiti ei käy missään moneen kuukauteen. Sitten äiti on keksinyt yhdelle ja samalle viikolle joka päivälle menoa. Jotta muutos ei olisi niin vauhdikas, karsin muutaman jutun tältä viikolta ja siirsin ne eteenpäin.

14.5.2012

10.

Otin vakavasti lapseni huonotuulisuuden, mutten silti ylihysterisoinut. Tämä on mielestäni tärkeää. En pidä niistä äideistä, jotka vähättelevät lapsensa huonotuulisuutta tai huonovointisuutta. En myöskään pidä hyvänä sitä, että jokaiseen pieneen kolaukseen tai itkuun reagoidaan valtavalla hälyllä ja ylisuurella huolella.

9.

Luotin lapseni isovanhemmille hoidettaviksi. Päätin luottaa poikiin ja isovanhempiin niin, että uskalsin miehen kanssa muutamaksi tunniksi muihin maisemiin. (Ei itsestäänselvyys, pojat kun olivat kovin vilkkaalla päällä. Enemmän jännitin siis isovanhempien kuin poikien puolesta.) Luottamus palkittiin.

12.5.2012

8.

Puuhasin yhdessä lasteni kanssa. Askarreltiin mammalle ja isoäidille äitienpäiväkortit. Vähän vaati ajatustyötä, miten 9kk kehitysiässä oleva askartelee, mutta keksimpä kuitenkin. Yhdessä puuhaaminen oli hauskaa!

10.5.2012

Raja

Hyvä äititeko? Olenko hyvä äiti silloin kun lähden tuulettamaan päätäni, jotta jaksan lapsiani vielä seuraavanakin päivänä? Olenko hyvä äiti silloin kun väsyneenäkin kuorin ja keitän perunat itse? Ehkä sittenkin olen parempi äiti silloin kun väsyneenä jätän perunat keittämättä, tarjoan lapselleni purkkiruokaa ja kuorimiselta säätetyn energian käytän lapsieni kanssa olemiseen?

Olen kamppaillut projektini ensimmäisen viikon etsien rajaa sille, mitkä teot hyväksyn blogiini äititeoiksi. Päädyin asettamaan rajan miettien mitä ajattelisin muiden tekemisistä. Raja kulkee siinä, missä asiat eivät enää ole mielestäni mielipidekysymyksiä. Hyvä äititeko on sellainen, jonka vastakohta olisi huono äititeko. Huono äiti ei jousta, ei rohkaise, ei anna lapsen kokea uutta.

Luulen, että joudun joustamaan jossain kohtaa tästä rajauksesta. 365 on paljon tekoja. Jossain kohtaa joudun varmasti siirtymään mielipiteiden ja ideologioiden puolelle. Ensin pitäisi vain keksiä mitä mieltä olen.




7.

En hermostunut lapsilleni turhaan. Tänään moneen kertaan hämmästyin itsekin kuinka pitkälle pinnani venyi. Ja kuinka paljon mukavampi päivä meillä kaikilla oli, kun äiti ei pienistä hetkunut.

Naisen talvisota

Kaarina Hazardin blogikirjoitus äitiydestä, otsikolla Minä, nainen.

9.5.2012

6.

Olin lapsilleni paikalla. Vaikka en jaksanut erityisemmin leikkiä poikien kanssa, menin lattialle, heidän tasolle, sohvan sijaan. Äiti oli koko ajan saatavilla.

8.5.2012

5.

Iloitsin lapseni kanssa yhdessä hänen uudesta taidosta. Kesken ruokailun poika oppi taputtamaan. Sanomattakin on selvää, että syömisestä ei tullut enää mitään. Välillä yhdessä iloitseminen on tärkeämpää kuin hyvät käytöstavat ruokapöydässä.

7.5.2012

4.

Tarjosin lapselleni uuden multisensorisen oppimiskokemuksen. (= Vein lapseni hiekkalaatikolle. Hiekkaan dipattu lapio, NAM!)

6.5.2012

3.

Tunnistin lapseni tarpeet. Reissusta rähjääntyneenäkin, osasin aivan oikein ymmärtää poikien merkit vuorollaan väsymyksestä ja nälästä.

2.

Ikävöin lapsiani yönylireissulla sopivasti. Ikävöin toki, mutta sillä tavalla, että pelko ylitakertuvuudesta osoittautui turhaksi. Pojilla on ehkä sittenkin mahdollisuus kolmekymppisinä valita itse omat vaatteensa.

4.5.2012

1.

Joustin päivärytmistä lapseni tahdon/tarpeiden mukaan. Menetin kahvitaukoni, mutten hermojani.


4.5.2012

Kaksoseni täyttivät eilen 1v. Illalla mietin itseäni äitinä. Tulin tulokseen, että sätin itseäni liikaa. Jotain on muututtava, että jaksan kotona vielä toisenkin vuoden. Tässä työssä, kotiäitinä, sitä kannustavaa pomoa/työkaveria ei ole. Pomona on nuo pienet ukkelit ja kehityskeskustelut ovat vähissä. Tämä blogi olkoon minun kannustukseni itselleni.

Blogi päättyy 3.5.2013 poikien täyttäessä 2v. Silloin kasassa olkoon 365 hyvä-äititekoa, yksi joka päivältä.