31.10.2012

148.

Kestin urhoollisesti kivun ja puutuneisuuden, minkä 10kg painavan lapsen sylissäpito heräämössä aiheutti. Olo oli kuin ensitreffeillä: ois viittä vajaa pakko vaihtaa asentoa, mutta ei henno ja voi kun toisella selvästi on hyvä näin.

147.

Valmistauduin huolella lapsen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen (jo edellisenä iltana). Luin läpi kaikki prosyyrit, pakkasin kaiken tarvittavan, valitsin vaatteet valmiiksi ja järjestin toisen pojan hoitajalle ruuat yms. valmiiksi.

(Heti luisuin uudesta ryhdistä ja postaus tulee vuorokauden myöhässä. Syy on kuitenkin kelpo, kun ei vaan paukut kaiken valmistautumisen lomassa enää tähän riittäneet.)

29.10.2012

146.

Annoin lapsen syödä rauhassa, vaikka tiesin meidän siksi myöhästyvän. Päivän ainoa koko perheen yhteinen ruokailu on tärkeämpi kuin vauvauinti. Ja kerettiin me hyvin polskutellakin.

Uusi yritys

Kesällä projektini siirtyi netistä paperille. Oltiin paljon reisussa ja aika kului pitkälti muualla kuin koneen ääressä. Hyvä niin.
Kirjasin iltaisin ylös hyvä äiti -tekoni kalenteriin tai muistivihkoon. Yritin päivitellä niitä perästää päin ja ajattelin ottavani tahdin kiinni taas syksyllä.

Rytmin kiinni ottaminen osoittautui hankalaksi. Kerrallaan en jaksanut/ehtinyt laittaa kaikkia, joten laitoin nipuissa. Joka päivä en ehtinyt/jkasanut. Jäin uudestaan jälkeen. Edelleen kuitenkin laitoin hyvät teot muistiin paperille.

Sitten tuli flunssa. Flunssan mukana väsymys. Väsymys toi muassaan kuikun ja lyhensi pinnan. Oli vaikea jaksaa olla hyvä äiti. Huono äiti otti tilaa niin, että iltaisin ei ollutkaan enää helppoa uskoa, että varmasti jotain hyvääkin sain tänään tehtyä. Luovutin.

Sunnuntain vastaisena yönä maatessani lastenhuoneen lattialla mietin tehneeni elämäni isoimman vihreen hankkiessani lapsia. Ei lapsissani vikaa ole, vaan minussa. Ei minusta ole äidiksi.
Hävetti.

*

Hyvä äiti pyytää anteeksi ja antaa itselleen anteeksi. Hyvä äiti ei jää rypemään virheissään ja luovuta. Hyvä 'iti katkaisee epäonnistumisen kierteen vaikka sitten väkisin. Hyvä äiti kerää itsensä, nousee ylös ja koitaa parantaa tapansa. Lastensa ja itsensä takia hyvä äiti aloittaa aina uudestaan ja jatkaa silloinkin kun jo tekisi mieli luovuttaa.

Apuna uudelleen yrittämisessä olkoon uusi hehkeän keltainen älypuhelimeni. Sillä onnistuu blogimerkintä illan päätteeksi vaikka peiton alta. Joskos se pitäisi hyvän rytmin yllä ja taas jaksaisin nukkumaan mennessä etsiä päivästä sen yhden hyvän.

5.10.2012

145.

Syötin pojat kotona ennen juhliin mneoa. Juhlissa on aina liikaa vilskettä ja mielenkiintoisia juttuja, että ukkelit ehtisivät keskittyä syömiseen. Vatsat täytettiin kotona ja juhlissa sai sitten herkutella ilman paineita.

144.

Luotin isovanhmepiin. En soittanut, enkä laittanut viestiä koko yökylän aikana. Luotin siihen, että meille ilmoitetaan jos jotain olisi pielessä. Nautin ilta- ja yömenoista, nautin hiljaisesta aamusta ja käytiinpä vielä rauhassa kaupassakin.

143.

Jätin äärimmäisen mielenkiintoisen ja houkuttelevan päivämenon väliin. Se olisi ollut liikaa, sillä illalla pojilla oli edessä ensimmäinen yökylä.

142.

Valitsin harrastuksen, joka ei sido liikaa. jotainhan sitä on tehtävä, ettei muutu aiovan vaan ja pelkästään äidiksi (se kostautuisi sitten teini-iässä tai viimeistään kun ne lentää pesästä), mutta juuri nyt ei ole se hetki kun voisin sitoutua mihinkään kovin isoon.

141.

Vietin yöni lattialla. Lapsi kaipasi läheisyyttä hyvin omaehtoisesti: yksin pinnasängyssä oli liian turvatonta, sylissä läheisyyttä oli liikaa. Niinpä päädyin nukkumaan säkkituolille pinnasängyn viereen, käsi ujutettuna pinnojen välistä pitämään kiinni pienemmästä kädestä.

140.

Pyysin apua. Isoa ja tärkeää ja jonka pyytäminen oli vaikeaa.

139.

Vaadin lapsieni takia. Hoputin appivanhempiani ruuanlaitossa. Normaalisti kunnioitan itseäni iäkkäämpiä ihmisiä niin, etten moista tekisi. Nyt oli kyse kuitenkin lasteni ruuasta ja nälästä.

138.

Järjestin minulle ja pojille kyläreissun miehen olessa poissa kotoa koko viikonlopun. Kaksi viikkoa putkeen keskenään poikien kanssa ilman viikonlopun helpotusta väliin, olisi ollut liikaa. Jotain piti keksiä.

137.

Iloistin lasten riemusta sivusta katsoen. Pojat leikkivät serkkunsa kanssa ja nuroivat aivan ratketakseen. Vaikka hiukan kadehdin serkkutytön kykyä saada pojat noin reimastumaan, jättäydyin ulkopuolelle ja nautin ilonäänistä.