187.

Vein lapsen sisälle kun ulkoilma alkoi käydä keuhkoille.

186.

Harjoittelin poikien kanssa pulkkailua. Ratkaisu pulkassa pysymiselle oli riittävä vauhti.

185.

Vein pojat joulumarkkinoille.

184.

Unohdin pakata kyläreissulle varavaippoja. En panikoitunut tai muuten pilannut sillä kaikkien tunnelmaa vaan rakensin vaipat harsoista yms. löytyneestä tarvikkeista.

183.

Annoin lapsen kokeilla, tutkailla ja harjoitella rauhassa enkä heti mennyt neuvomaan ja tekemään puolesta.

182.

Nukutin lapsia 2,5h menettämättä pahemmin malttia ja luovuttamatta, vaikka olikin jo nälkä ja telkkarissa linnanjuhlat. En nähnyt ainoatakaan kättelyä tai juuri muutakaan. Lopputeksteistä vilauksen.

181.

Menin nukkumaan kun määrättiin. Heräsin parempana äitinä parin tunnin päästä.

180.

Järjestin kotiin lapsille fyysisiä aktiviteetteja kun ulkona pakkasrajat paukkuu ja päivät vietetään tylsästi neljän seinän sisällä.

179.

Pidin pintani kun kasvatuspäätöksiäni arvosteltiin. Saa olla erimieltä, mutta sen takia en mietittyjä ja perusteltuja linjauksiamme ala muuttamaan.

178.

Vaikka mies on poissa koko viikonlopun ja etukäteispaniikki selviämisestäni oli valtava, onnistuin viettämään hauskan päivän poikien kanssa uupumatta ja hermojani menettämättä. Ehkä kun tavoitteita ei asettanut edes korkealle päin, niin ei ollut paineita. Kaikesta mentiin matalimman yli, mutta tärkeintä että kaikki meni tyytyväisinä petiin.

177.

Tunsin suurta ylpeyttä lapseni pienestä saavutuksesta.

176.

Vein pojat joulukonserttiin. Kulttuurikasvatusta parhaasta päästä.

175.

Kuvataiteilin poikien kanssa.

174.

Harjoittelin lapsen kanssa pottailua.

Tavallisista äideistä

Tavallisia äitejä - Espoon seurakuntasanomat

173.

Lopetin äksyilyn, kun tajusin äksyileväni aivan muulle kuin sylissäni olevalle lapselle. Lapsi nautti kaikin siemauksen rauhallisesta hetkestä äidin sylissä ja minä hölmö kiukuttelin ihmisille, jotka ei olleet edes paikalla. Onneksi tajusin, ennen kuin tilanne oli ohi ja ehdittiin molemmat nauttia toistemme seurasta.

172.

Jätin nipottamatta, vaikka mielessä kävi. Olis pilannut vaan tunnelman.

171.

Annoin miehen nukkua aamulla pitkään, jotta pojilla olisi illalla hoitajana mukava levännyt isä, eikä kärttyinen väsynyt isä. Itse karkasin illaksi rilluttelemaan.

170.

Tajusin poistua ennen kuin oikeasti hermo loppuisi. Kun mielessä käy ihan oikeasti nuijanukutus, on syytä vaihtaa nukuttajaa.

169.

Keskityin nukuttamiseen. Mielessä pyöri aikuisten huolet, mutta sain sysättyä moiset syrjään ja rauhoituttua pienten viereen. Jos itse on levoton on vaikea saada toisia rauhoittumaan.

168.

Käytin tehokkaasti hyväksi lyhyen hetken ilman poikia kotona ja siivosin pahimmat. Tutkimusmatkailijaiässä olevien kotona vessanpönttöjen hygieniatasosta on pidettävä huoli.

167.

Hankin lapsille talvikengät.

166.

Leikittiin majaleikkiä koko perhe yhdessä. Vitsi ku kivaa!

165.

Vietettiin keskoslasten päivää kotona rauhassa kiireettä. Molemmat vanhemmat kotona, eikä ihmeitä ohjelmassa. Pojat nauttii niin kovin, että pitäisi useammin keskittyä näihin.

164.

Verkostoiduin. Jo aikaa sitten lähellä asuva toinen monikkoäiti antoi puhelinnumeronsa. Vihdoin sain käytettyä sitä ja päädyimme leikkimään tuon perheen pihaan. Voi kuinka mukavaa!

163.

Annoin huomiota sitä tarvitsevalle. Kotitöiden ja muun aikuistenhomman varjoon jäänyt lapsi oireili jo selvästi huomionpuutetta. Lopetin muun ja keskityin lapseen.

162.

Tarkistin säätilan, jotta sain pojat puettua ulos oikein. Näillä leveyspiireillä sää vaihtuu vikkelämpään ku mummo lumessa, joten tää on oikeasti tärkee.

161.

Keskityin. Pitkästä aikaa kasvatin oikein ajatuksella. Mietin katsekontakteja, kosketusta, sanavalintoja jne.

160.

Viiden tunnin yöunien jälkeen olin koko päivän aivan zombi. Onnistuin silti olemaan lempeä ja pitkäpinnainen. Eikä edes tarvittu suklaadopingia.

159.

Jaksoin kehua pieniä oikeita, ohi isompien väärien.

158.

Säilytin mielenrauhani läpi kolmen, yhteensä 3h kestäneiden nukutusten aikana.

157.

Rohkaisin mieleni ja menin poikien kanssa samaan puistoon perhepäivähoitajien kanssa. Puistoa ympäröi aita ja toisen pojan syntyneen seikkailunhalun takia se on tarpeen. Tähän asti oon vältellyt tuota puistoa kun en oo halunnut joutua 'arvosteltavaksi'. Moinen pelko taitaa olla ihan vaan mun päässä.

156.

Osallistuin poikien kanssa kerhon askarteluhetkeen. Tuli kokeiltua, vaikka ei varmaan hetkeen uudestaan yritetä uudestaan. Vaan miksi hylätä joku juttu kokeilematta, eisekuitenkaanonnisu-perusteella?

155.

Tajusin harjoitella ennen tositoimia. Duon kanssa kaikki ei aina toimi, mikä solon kanssa sujuu ku tanssi. Tämä mielessä kokeiltiin tänään kotipihassa kokoonpanoa yksi aikuinen ja valjastetut kaksoset. Ei tarvi lähteä toiste.

154.

Muutin toimintatapaa poikien uusien taitojen mukaiseksi, enkä väkisin yrittänyt pitää kiinni vanhastq. Ei ole enää sulkemista toista ulkopuolelle toisen pyllyä putsatessa.

153.

Varauduin nukutusrumbaan syömällä iltapalan samaan aikaan poikien kanssa. Yleensä söisin vasta kun pojat nukkuu, kaikessa rauhassa. Nyt näin, jotta hermot ei nälän takia loppuisi.

152.

Mööpeleeratutin kodin uusiksi, kun toinen poikasista oppi kiipeämään pinnasängystä. Siirtyminen tavalliseen sänkyyn kauhistuttaa, mutta yli metrin korkeudelta tippuminen kauhistuttaa enemmän.

151.

Pääsin yli kurasta. Kauppareissulla toinen ehti kuralätäkköön sotkeentumaan oikein huolella. Hetken voi-kamala-rattaat-sotkeentuu-kaupan-lattialle-joutuu-kuraa-mitä-ihmiset-nyt-ajattelee-paniikin jälkeen tajusin,että se on vaan kuraa ulkohousuissa.

150.

Lohdutin toista kuhmupäätä, kun kuulin toisen kiipeävän kiellettyyn paikkaan. En hylännyt lohdutettavaa, vaan pyysin vierasta auttamaan.

149.

Tein amerikkalaisia pannukakkuja iltapalaksi. Täysjyvävehnäjauhoista sentään. Hyvä äiti on välillä vähän hömppä.

148.

Kestin urhoollisesti kivun ja puutuneisuuden, minkä 10kg painavan lapsen sylissäpito heräämössä aiheutti. Olo oli kuin ensitreffeillä: ois viittä vajaa pakko vaihtaa asentoa, mutta ei henno ja voi kun toisella selvästi on hyvä näin.

147.

Valmistauduin huolella lapsen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen (jo edellisenä iltana). Luin läpi kaikki prosyyrit, pakkasin kaiken tarvittavan, valitsin vaatteet valmiiksi ja järjestin toisen pojan hoitajalle ruuat yms. valmiiksi.

(Heti luisuin uudesta ryhdistä ja postaus tulee vuorokauden myöhässä. Syy on kuitenkin kelpo, kun ei vaan paukut kaiken valmistautumisen lomassa enää tähän riittäneet.)

146.

Annoin lapsen syödä rauhassa, vaikka tiesin meidän siksi myöhästyvän. Päivän ainoa koko perheen yhteinen ruokailu on tärkeämpi kuin vauvauinti. Ja kerettiin me hyvin polskutellakin.

Uusi yritys

Kesällä projektini siirtyi netistä paperille. Oltiin paljon reisussa ja aika kului pitkälti muualla kuin koneen ääressä. Hyvä niin.
Kirjasin iltaisin ylös hyvä äiti -tekoni kalenteriin tai muistivihkoon. Yritin päivitellä niitä perästää päin ja ajattelin ottavani tahdin kiinni taas syksyllä.

Rytmin kiinni ottaminen osoittautui hankalaksi. Kerrallaan en jaksanut/ehtinyt laittaa kaikkia, joten laitoin nipuissa. Joka päivä en ehtinyt/jkasanut. Jäin uudestaan jälkeen. Edelleen kuitenkin laitoin hyvät teot muistiin paperille.

Sitten tuli flunssa. Flunssan mukana väsymys. Väsymys toi muassaan kuikun ja lyhensi pinnan. Oli vaikea jaksaa olla hyvä äiti. Huono äiti otti tilaa niin, että iltaisin ei ollutkaan enää helppoa uskoa, että varmasti jotain hyvääkin sain tänään tehtyä. Luovutin.

Sunnuntain vastaisena yönä maatessani lastenhuoneen lattialla mietin tehneeni elämäni isoimman vihreen hankkiessani lapsia. Ei lapsissani vikaa ole, vaan minussa. Ei minusta ole äidiksi.
Hävetti.

*

Hyvä äiti pyytää anteeksi ja antaa itselleen anteeksi. Hyvä äiti ei jää rypemään virheissään ja luovuta. Hyvä 'iti katkaisee epäonnistumisen kierteen vaikka sitten väkisin. Hyvä äiti kerää itsensä, nousee ylös ja koitaa parantaa tapansa. Lastensa ja itsensä takia hyvä äiti aloittaa aina uudestaan ja jatkaa silloinkin kun jo tekisi mieli luovuttaa.

Apuna uudelleen yrittämisessä olkoon uusi hehkeän keltainen älypuhelimeni. Sillä onnistuu blogimerkintä illan päätteeksi vaikka peiton alta. Joskos se pitäisi hyvän rytmin yllä ja taas jaksaisin nukkumaan mennessä etsiä päivästä sen yhden hyvän.

145.

Syötin pojat kotona ennen juhliin mneoa. Juhlissa on aina liikaa vilskettä ja mielenkiintoisia juttuja, että ukkelit ehtisivät keskittyä syömiseen. Vatsat täytettiin kotona ja juhlissa sai sitten herkutella ilman paineita.

144.

Luotin isovanhmepiin. En soittanut, enkä laittanut viestiä koko yökylän aikana. Luotin siihen, että meille ilmoitetaan jos jotain olisi pielessä. Nautin ilta- ja yömenoista, nautin hiljaisesta aamusta ja käytiinpä vielä rauhassa kaupassakin.

143.

Jätin äärimmäisen mielenkiintoisen ja houkuttelevan päivämenon väliin. Se olisi ollut liikaa, sillä illalla pojilla oli edessä ensimmäinen yökylä.

142.

Valitsin harrastuksen, joka ei sido liikaa. jotainhan sitä on tehtävä, ettei muutu aiovan vaan ja pelkästään äidiksi (se kostautuisi sitten teini-iässä tai viimeistään kun ne lentää pesästä), mutta juuri nyt ei ole se hetki kun voisin sitoutua mihinkään kovin isoon.

141.

Vietin yöni lattialla. Lapsi kaipasi läheisyyttä hyvin omaehtoisesti: yksin pinnasängyssä oli liian turvatonta, sylissä läheisyyttä oli liikaa. Niinpä päädyin nukkumaan säkkituolille pinnasängyn viereen, käsi ujutettuna pinnojen välistä pitämään kiinni pienemmästä kädestä.

140.

Pyysin apua. Isoa ja tärkeää ja jonka pyytäminen oli vaikeaa.

139.

Vaadin lapsieni takia. Hoputin appivanhempiani ruuanlaitossa. Normaalisti kunnioitan itseäni iäkkäämpiä ihmisiä niin, etten moista tekisi. Nyt oli kyse kuitenkin lasteni ruuasta ja nälästä.

138.

Järjestin minulle ja pojille kyläreissun miehen olessa poissa kotoa koko viikonlopun. Kaksi viikkoa putkeen keskenään poikien kanssa ilman viikonlopun helpotusta väliin, olisi ollut liikaa. Jotain piti keksiä.

137.

Iloistin lasten riemusta sivusta katsoen. Pojat leikkivät serkkunsa kanssa ja nuroivat aivan ratketakseen. Vaikka hiukan kadehdin serkkutytön kykyä saada pojat noin reimastumaan, jättäydyin ulkopuolelle ja nautin ilonäänistä.

136.

Rokotutin lapseni. Ei ole tämäkään enää itsestään selvää. Ymmärrän Yhdysvalloissa käytävän keskustelun kaikkien rokotteiden tarpeellisuudesta (saatavia rokotteita on siellä n.40kpl), mutta Suomessa rokotteet on harkittuja ja tarkkaan valikoituja ja valtavan tarpeellisia.

135.

Pyysin apua vieraalta. Seurakunnan kerhossa pyysin aivan tuntematonta äitiä katsomaan toisen pojan perään sillä aikaa kun vaihdoin toiselta vaipan. Noinkin turvallisessa ympäristössä kyllä se vaan vaati, että sai moiseen rohkeutensa kerättyä.

134.

Keksin uuden suunnitelman kun edellinen ei ottanut onnistuakseen. Kun iltamenoon oli vielä liian pitkä aika ja seinät alkoivat kaatua kaikkien kolmen päälle, vaihtui bussikuljetus kävelyyn. Matka oli pitkä, mutta saatiinpa kaikki tarvitsemamme tauko toistemme naamoista.

133.

Annoin lapsen itsenäistyä. Jostain syystä juuri tänään toinen pojista koki olevansa valmis aloittamaan itsesyömisen. Ei oikeastaan ole sen kummemmmin edes lusikalla syömistä harjoiteltu, mutta niin vaan se otti lautasen ja lusikan omiin kätösiinsä ja söi. Kiltisti ja aivan yllätys-siististi.

132.

Uskalsin päästää irti. Lapsi ui uimarenkaalla ilman apua. Sydän tykytti itsellä melkein ulos rinnasta jännityksestä, mutta niin se vaan pikku-ukko pysyi pinnalla.

131.

Onnistuimme uimareisussa ilman itkun itkua. Aalla on ollut kesän jälkeen vaikeuksia tottua uimiseen. Kovin hitaasti täytyy edetä altaaseen ja altaassakin pitää olla varovainen. Edelliset kerrat ovat olleet enemmän tai vähemmän itkuisia, mutta nyt olimme jo oppineet ja reissusta selvittiin ilman yhtään itkua.

130.

Annoin poikien leikkiä kuralätäkössä. Eka kerta tätä lajia. Bee taisi vähän juodakin lammikosta, mutta iloiset olivat ilmeet.

129.

Vein pojat seurakunnan perhekerhoon. Eka kerta vaati äidiltä aika paljon, mutta oli selvästi pojille antoisaa.

128.

Soitin neuvolaan ja pyysin ennaltaehkäisevää kotiapua. Ennaltaehkäisemään.

127.

Kuuntelin lasta. Poikien kommunikaatio on vielä kovin pienieleistä ja vähäistä. Tuntuu aina hienolta, jos ymmärtää jonkun jutun ja voi reagoida siihen oikein. On mahtavaa vähdä kuinka hyvältä pienistä tuntuu kun tulee ymmärretyksi.

126.

Lääkitsin lasta. Edellisen päivän haaverin takia toisella pojista oli selvästi kipua. En jättänyt kipuilemaan vaan annoin särkylääkettä.

125.

Soitin päivystykseen neuvoja ihan varmuuden vuoksi. Epäilin tietäväni miten toimia, mutta päätin varmistaa.

124.

Ulkoilutin lapsia sateessa. Oppivatpahan pienestä saakka, että ulkoilu ei ole säästä vaan varusteista kiinni.

123.

Vein lapset kylään. Keskoskaksosäitien kokoontumisajot tekivät hyvää lapsille ja aikuisille.

122.

Pyysin apua. Tajusin onneksi ajoissa, että näköpolille meneminen yksin kahden kanssa ei tule ikinä onnistumaan. Soitin isoisän avuksi. Ilman apua käynti olisi todella ollut toivoton. Isoisälle kävi varmasti selväksi, että apu oli enemmän kuin tarpeellista, se oli välttämätöntä.

121.

Luotin vaistooni. Pienen pienistä oireista heräsi epäilys korvatulehduksesta. En epäröinyt  pitempään vaan varasin ajan lääkärille. Olin oikeassa, tulehdushan se siellä. Onneksi vasta alkutekijöissään.

120.

Tunnustin huoleni lapseni erityisyydestä. Työsdsäni olen nähnyt kuinka vaikeaa tämä monesti on. Ennen en ole ehkä aivan ymmärtänyt miksi, nyt ymmärrän. Keräsin kaiken rohekuteni ja sain sanottua sen lopulta ammattilaiselle avuntarjoajalle ääneen.
Toivon, että huoli on turha, mutta siltä varalta ettei ole, olen tyytyväinen että sain asiani sanottua.

119.

Annoin lapselle kahdenkeskistä aikaa. Meillä nämä hetket ovat harvassa. Oli ihanaa nähdä kuinka paljon poika nautti äidin kerrankin jakamattomasta huomiosta. Täytyy järjestää moista aikaa useammin..

118.

Syötiin koko perhe yhdessä, samaan aikaan ja samaa ruokaa. Oli oikeastaan meidän perheen ensimmäinen yhteinen ruokahetki. Siihenhän se meni, että pojat söivät ainoastaan äidin ja isän lautaselta, mutta hyvin söivät kuitenkin. Oli kivaa!

117.

vein pojat retkelle. Voi kuinka ne nauttivatkaan luonnossa olemisesta ja nuotionakeista!

116.

Lohdutin lasta. Tänään sille tuntui olevan paljon tarvetta ja lohdutukselle oli järjestettävä aikaa muiden hommien kustannuksella. Tärkeysjärjestys meni näin oikein.

115.

Onnistuin! Enkä edes hävennyt kehua suoritustani lääkärille ja ihan kaikille muillekin.

114.

Hankin lapsilleni Herra Hakkarais -pastilleja. Vihdoin sain aikaiseksi aloittaa tälläkin saralla lasteni hampaista huolehtimisen.

113.

Paransin taas kaikkien oloa raahamalla itseni vastentahtoisesti ulos. Nukuin edellisen yön aivan kelvottoman huonosti. Aamulla huvitti lähinnä rojahtaa sohvalle ja lukita pojat eri huoneeseen. Hetken meinasin jättää aamu-ulkoilun välistä, kunnes tulin järkiini ja totesin sen olevan viisainta mitä voin tehdä. Kun on itse väsynyt, on parasta väsyttää myös lapset.

112.

Menin yhden kanssa uimaan ja jätin toisen isän kanssa kotiin. Kaksosilla kahdenkeskeinen aika vanhempien kanssa on kortilla. Onneksi välillä edes tajuaa tehdä tälläistäkin.

111.

Raahasin koko perheen ulos kävelylle. Niin teki mieli vaan maata sohvalla ja lonnia koko juhlien jälkeinen päivä. Iltapäivään mennessä koko porukka oli kuitenkin jo niin kireinä, että ennen kuin homma yltyi pakotin miehen ja pikku-ukot ulos kanssani kävelylle. Hyvä ratkaisu, toimii aina!

110.

Järjestettiin juhlat poikien aikataulun mukaan. Pojat saivat aamulla ensin leikkiä ulkona, syödä launaan rauhassa ja nukkua kunnon päiväunet, ennen vieraiden tuloa. Näin pojatkin pystyivät nauttimaan vieraista ja juhlaruuista hyvillä mielin.

109.

Poistin ärsykkeen. Hankittiin levysoittimen eteen ovet. Onhan se väistämättömän mielenkiintoinen vekotin, mutta kun siitä irtoaa ne nappulat, niin siihen ei sais koskea. Jotta kaikki päivät ei kulu tapellen, hankittiin ovet. Palataan aiheeseen sitten kun tuo kielellinen kapasitetti vähän kasvaa.

108.

En stressannut huonosta syömisestä vieraiden läsnäollessa. Ties vaikka ois syömättömyys johtunut kiinnostavista vieraista. Stressaisin sitten joskus paremmalla ajalla, ei se lapsi yhden aterian väliinjättämisellä nälkään kuole.

107.

Vein lapsen uudestaan siihen samaan liukumäkeen josta edellisenä päivänä lapsi tuli kierien portaat alas. Turha sitä likumäkeä moisesta on demonisoida.

106.

Neuvottelin toisen äidin kanssa siitä, mitä kumpikin toivoo lasten yhteisleikin "säännöiksi". Mikä on kiellettyä ja mikä ei. Ei tarvi sitten jälkikäteen kyräillä kun on sovittu yhdessä. Molemmat jousti.

105.

Annoimme lapsen rauhassa totutella veteen. Kesän jälkeen alkoi taas vauvauinti. Aalta oli paikka ja homma päässyt ilmeisesti unohtumaan ja alkujärkytys oli kova. Pikkuhiljaa totuttelemalla poika vähä vähältä rohkaistui ja loppuleikkiin pääsi jo mukaan. Ei pakottamalla, vaan totuttamalla.

104.

Valmistelin miehen kanssa yhdessä seuraavan päivän lääkärikäynnin. En pääsisi mukaan, joten oli luotettava siihen että mies pärjää. Käytiin läpi kaikki olennainen, kirjoitettiin lista kerrotaavista ja kysyttävistä.

103.

Nautin olostani poissa kotoa. Jätin pojat miehen kanssa kotiin ja lähdin ystävän kanssa yökyläilemään. Tälläkertaa osasin ottaa kaiken ilon irti tuosta vapaahetkestä ja sain todella kerättyä voimia.

102.

Pesin lasten kädet ulkoa sisälle tullessa. Tää tekee niin kovasti mieli aina sivuttaa. Peseminen on hankalaa, erityisesti koska sillä välin kun pesee toisen käsiä, toinen ehtii vessanpöntölle tai vessapaperille leikkimään. Kun sen ekan kädet on puhtaat ja ottaa sen toisen, niin se eka menee sinne vessanpönttöön ja taas pitää pestä kädet. Huomaatteko loputtoman kehän muodostumisen?

101.

Opetin lapsiani leikkimään. Tajusin hiekkalaatikon reunalla istuessani, että ei kai pojat voi tietää mitä ämpärillä ja lapiolla pitäisi tehdä, kun eivät ole koskaan nähneet. Ja mistä ne sen mallin saisi, jollei äidiltä. Niinpä tein hiekkakakkuja hiekkakakuujen perään. Nyt osaa molemmat tomerasti paukuttaa lapiolla ämpärin pohjaa minun lorutellessa vieressä "älä tule paha kakku, tule hyvä kakku".

100.

Kannustin lasta. Aan kävely on niin lähellä, mutta poika on aivan älyttömän varovainen. Tein kaikkeni kannustaakseni ja rohkaistakseni, mutta ainakaan vielä ei tuottanut tulosta. Intoa ja halua riittää, mutta kanttia ei ihan vielä.

99.

Lellin poikia tekemällä heidän lempiruokaa. Tällä hetkellä se on kalakeitto.

98.

Annoin aikaa sylissä. Liikkuminen kun on lisääntynyt, samaa tahtia on lisääntynyt tarve hakea turvaa äidin sylistä. Äidin syliin pääsee (melkein) aina kun sitä tarvitsee.

97.

Kasasin parvekkeen taittotuolit lattialle. Pöydälle kiipeäminen niitä pitkin houkuttelee kumpaakin pojista niin kovasti. En vaan aina voi olla paikalla.

96.

Onnistuin hillitsemään järkytykseni löytäessäni Aan ikkunalaudalta parvekkeelta. (Siis sillälailla, että pudotusta ois ollut max.1m parvekkeen lattialle.) Yleensä kun oon tullut paikalle Aan kiipeiltyä jonnekin, huudahdan aina kauhistuneena ja aiheutan huudollani sen että Aa kääntyy katsomaan ja putoaa. Nyt sain otettua lapsen turvalllisesti alas.

95.

Annoin poikien tutustua piimään omalla tavallaan ja kaikilla aisteilla. Piimä oli uus juttu ja ajattelin että saavat rauhassa ihmetellä moista litkua. Naamat, sormet, penkki ja pöytä oli kuorrutettu lopulta piimällä. Mausta eivät tainneet tosin juuri välittää.

94.

Annoin pojille joka ruualla jotain tuoretta. Periaatepäätöksenä tästä eteenpäin edes kurkkukepakko molemmille käteen pöydässä. VAikka pilteistä ollaan jo siirrytty muutama kuukausi sitten ihan tavalliseen ruokaan, niin tällästä en sitten ollut aiemmin tajunnut. Nyt tajusin. Kesäaikaan tää on vielä niin helppoa.

93.

Annoin poikien viettää rauhaisan kotiinpaluupäivän. Ois ollut tekemistä yhtä jos toista, mutta tuntui tärkeämmältä antaa pojille väliin ainakin yksi lepopäivä. Sellainen jolloin pojat määräävät kaikella tapaa rytmin.

92.

Annoin poikien mennä leikkimään huoltoaseman leikkipaikalle. Kävin päässäni hetkellisen taiston basiliskoriskin ja reissuturhautumisen välillä. Päätin, että kesällä näin.

91.

Annoin poikien herkutella. Ei tehnyt tiukkaa, sillä herkuina oli ämpärillinen mustikoita ja läjä mansikoita. Saivat syödä niin paljon kuin jaksoivat. Ainoa sääntö oli, että mustikkaämpäriä ei kaadeta maahan. Ihan koko 10l ei mennyt, jäi jotain säilöttäväksikin.

90.

Menin mustikkaan. Kun en ensi vuonna tuo leipää pöytään, niin toinpahan edes mustikat. Ainakin toviksi eteenpäin varmistettu poikien aamuvitamiinit.

89.

Annoin liekaa. Pojat leikkivät hyvän tovin hiekkalaatikolla kaksin. Me istuttiin hetken matkan päässä, puskan toisella puolella. Touhut kuuluivat kyllä aikuisille asti, mutta suoraa näköyhteyttä ei ollut. Pojat palkitsivat luottamuksen leikkimällä kauniimmin kuin ikinä.

88.

Juhlistettiin kehitysikäsynttäreitä. Kaksi synttärisankaria = kaksi kakkua. Mienasin aluksi, että turhaa moista on juhlistaa, mutta tulinpa toisiin aatoksiin. Hyvä äiti huomioi tärkeät asiat ja päivät. Tää oli sellanen.

87.

Annoin pojille monenlaisia makuelämyksiä. Hienosti maistui tzaziki, kikhernepihvit, doro vot, injerat, kookosbanaanit, sienikastike, nakit jne jne. Näin montaa uutta ruokaa ei olla taidettu koskaan aiemmin kokeilla näin lyhyessä ajassa.

86.

Mahdollistin nakupelleilyn. Molemmat pojat selvästi kaipaa vaipattaoloa. Kelin olessa lämmin ja päivän vierähtäessä pihalla, on hyvää aikaa tuuletella pyllyä. Hetki kesti, että hienopyllypojat pystyivät alastomat ahterinsa maahan laskemaan, mutta kun oudosta uudesta tuntemuksesta päästiin, niin riemua riitti.

85.

Vein pojat saunaan. Ihan lauteille asti. Pojat tykkää.

84.

Harjoiteltiin mukista juomista, silleen ihan ite. Lämpimänä päivänä ulkona on hyvä harjoitella miten sitä mukia oikeen käytetään. Muuten sujuu jo aika hyvin, mutta pöydälle laskeminen on haastavaa. Onneks pihalla harjoitellessa ei haittaa.

85.

Annoin poikien tutustua järveen. Saivat läiskytellä ja pulikoida, konttailla järveen melko vapaasti. Pari vahinko sukellusta tuli, mutta onneksi ranta on matala ja äiti tai isä jatkuvasti vierellä. Veden äärellä lapsuutensa eläneenä, ilahduttaa että pojat ovat vedestä niin innoissaan.

84.

En tehnyt samaa virhettä kahdesti. Reissumme toinen autolla-ajelupäivä ja nyt tiesin jo tehdä asiat toisin. Aamupäivän ukkelit viettivät hiekkalaatikolla temmeltäen. Puolenpäivän aikaan väsyneet ja hyvin syötetyt ukkelit kannettiin autoon. Tällä kertaa autossa ei riekuttu ja perilläkin ilta sujui rauhaisammin.

83.

Pyydystin sammakon pojille ihmeteltäväksi. Siis ihan vaan kämmenieni sisään hetkeksi. Maasta pojat eivät olisi varmaankaan pystyneet sammakkoa bongaamaan, mutta nyt kun näkivät sen ensin äidin kädessä ja hyppäävän siitä taas maahan, seurasivat pienet silmät sammakon menoa tiiviisti. (Lupaan, että tämän hyvän teon takia yhtäkään sammakkoa tai muuta elävää ei vahingoitettu.)

82.

Lähdin lasten kanssa leirille. Kolme yötä metsikössä (tosin hyvin sisämajoituksessa) oman rakkaan harrastuksen parissa. Iso ja roheka askel meidän perheelle. Pojat jaksoivat paremmin kuin olisin ikinä uskonut ja tuntuivat nauttivan rajattomasta ulkoilusta.

81.

Opin, että jos lähtee lasten kanssa ajamaan pitkää matkaa, on jossain kohtaa löydettävä aikaa lasten leikeille. Näin ensimmäisen reissun ensimmäisenä päivänä en moista osannut ottaa huomioon. Ensin istuttiin autossa, sitten kantorinkassa ja sitten rattaissa. Kosto oli karu. Molemmat ukkelit olivat niin niin levottomia illalla, että mistään ei tullut enää mitään.

80.

Pakkasin. Koko päivän. Mietin aivan kaiken mahdollisen matkalla eteentulevan tilanteen ja varauduin niihin. Käytin kaiken liikenevän kykyni saadakseni kaiken tarvittavan pakattua riittävän pieneen tilaan. Ja kun tätä tänne päivitän, on matka jo ohi ja voin todeta, että pakkaaminen ja varautuminen onnistui.

79.

Ulkoilutin pojat, vaikka ei yhtään tehnyt mieli. Kun kyläläiset saatiin ulos ovesta, teki mieli vaan jäädä sohvalle loikoilemaan. Poikien olo oli kuitenkin levoton ja niinpä raahasin luuni ylös penkistä ja vein ukkelit ulos. Oma olokin koheni kunhan vain pääsin yli alkukankeuden.

78.

Annoin poikien olla laiskoja ja löysiä. Kummitädin synttärit venyivät myöhään iltaan ja niinpä myös aamulla koko perheen unet. Pojat olivat koko päivän sen oloisia kuin olisivat rankemminkin juhlineet. Ja kun ei kerta meno yltynyt, niin en sitä pakottamaankaan ryhtynyt, vaan annoin poikien laiskotella. En tiennyt, että noin pienilläkin on jo dagen-eftereitä.

Selittelyjä

Läjäpäin hyviätekoja kirjattuna kalenteriin, mutta ei blogiin. No nyt ne tulee sitten kaikki kerralla. Lomalla oon ollut melkolailla offline ja sama meno jatkunee vielä tämän ja ensi viikon. Joskos sitten taas miehen palattua sorvin ääreen, alkais meilläkin taas arkiset rutiinit.

77.

Suunnittelin hyvin etukäteen kyläpäivän. Toisen pojan kummitäti kaipasi apua. Tajusin kerrankin pakata mukaan riittävästi vaihtovaatteita, vaippoja, ruokia, harsoja, päiväunia varten matkapinnasängyn ja unilelut. Vuosi siihen meni, mutta nyt taidan osata ottaa riittävästi asioita ennalta huomioon.

76.

Vein lapset retkelle. Tämä on ollut kesälomalupaus. Vaikka osa lomaviikoista vietetäänkin kotona, niin jokaisena viikkona on tehty vähintään yksi retki. Tällä kertaa ystävän saaristomökille.

69.-75.

Keskityin perheeseeni. Pidin lomaa bloggailusta. Olin ihan vaan äiti, sen enempää analysoimatta.

68.

Vahvistin lapseni toimintaa. Huomasin pojan yrittävän viittoa lamppu. Ei se täydellinen ollut, mutta hyvä yritys. Tajusin kiiredeni keskellä kiinnittää moiseen taitoon huomiota ja mennä viereen. "Ihan totta. Siellä katossa on lamppu. Hienosti tiesit!" Kyllä oli iloisen ja ylpeän näköinen ilme pienellä.
 

67.

Suojasin lapseni kuulon. Hankittiin pikku peltorit. Ei olla suunniteltu viedä lapsia festareille (vielä), mutta tarvetta on. Varsinkin Beellä tuntuu kuulo olevan erityisen herkkä. Nyt sai isä porata ja äiti imuroida ilman, että lapselle iskee valtava paniikki.

66.

Hoidin byrokraattisia asioita. Näiden tekeminen tuntuu olevan se vaikein osa äitiyttä. Kun muutenkin väsyttää, niin kaikenmaailman virastoasiat ja lomakkeiden täyttelyt on vaan liikaa. Nyt ensimmäistä kertaa sain asiat hoidettua ilman, että se tuntui aivan mahdottoman raskaalta. Tuli tehtyä valitus kelaan vammaistukipäätöksestä ja hankittua vapaakortti terveydenhuoltoon.

65.

Lähdin poikien ja miehen kanssa iltakävelylle sateeseen. Kaikkien olo oli kokopäiväin sisällä homehtumisen jälkeen hankala. Pojat narisivat ja vanhempien pinna alkoi kiristyä uhkaavasti. Lähdettiin ulos haukkaamaan sadeilmaa ja testaamaan rattaiden uusia sadesuojia. Hyvä päätös.

64.

Tajusin olla hiljaa. Äitiyteen kuuluu myös mielestäni se, miten olen äiti-ihminen muualla kuin oman perheeni keskuudessa. Omista lapsistaan loputtomasti pälisevät ihmiset ovat hieman ärsyttäviä, oli kyse sitten ongelmien luettelusta tai taitojen ylistämisestä. Meidän tilanteessa herkästi keskustelu kääntyy erityiseen tilanteeseemme ja siihen jumitutaan, varsinkin jos en itse tajua puhetulvaani keskeyttää. Onneksi nyt tajusin. Paikalla oli pariskunta, joka menetti pari vuotta takaperin pienokaisensa rv23. Vaikka olisin nyt toiselle seurueessa olleelle hyvälle ystävälleni tahtonutkin hieman päivitellä tämän hetkisiä keskoskäänteitämme, totesin sille löytyvän parempiakin hetkiä.

63.

Vein pojat lastentapahtumaan. Mies teki töitä, minä kävelin poikien kanssa läheiselle lasten leikkipuisto/tapahtumapaikalle. Tapasimme kavereita ja jatkoimme kyläpaikkaan syömään. Vietettiin oikeastaan just sellanen päivä, kun mitä olen joskus lapsiperheen kesäpäivän haaveillut olevan.

62.

Olin taas nokkela. Oltiin unohdettu pakata varavaippoja pojille mukaan illan mökkiretkeä varten. Kakkahätä yllätti molemmat ja hetki meni miettiessä mitäs nyt tehdään. Automatka on kuitenkin sen verran pitkä, että pelkkään harsoon tai pyyhkeeseen ei tuntunut olevan luottamista. Ratkaisuna mummolta lainattu kuukautisside tyyppinen tena+harso. Toimi ku häkä.

61.

Autoin lapsiani tutstumaan uusiin kissakavereihin. Meidän oma kissa on kovin ystävällinen ja kiltti. Katti on saanut pojat luulemaan, että kaikkien kissojen mielestä ois tosi hauskaa painia ja leikkiä hännänvetoa. Kyläpaikan kissat olivat sellasia tavallisia kissoja, jotka arvostavat omaa yksityisyyttään, joten pojilla oli edessä oppimiskokemus. En kieltänyt kissojen luo menoa ja koskemista, olin vain mukana auttamassa ja turvaamassa kaikkien osapuolten olemista.

60.

Sovelsin. Selkävaivoiltani en kyennyt kunnolla kävelemään, saatika nostamaan poikia pyllypesulle laavuaariin. Konttasin itse edellä, houkutellen kakkapyllyn konttaamaan persässä suihkuun. Ukkelin mielestä pyllyn pesu tällä tavoin äidin kanssa yhteissuihkussa taisi olla paljon parempi tapa kuin se perinteiden lavuaarin päällä roikottaminen.

59.

Annoin poikien nauttia nakupelleilystä. Riisuivat omatoimisesti vaipat ja viilettivät pippelit viuhuen ympäri asuntoa. Niin nautinnolliselta näytti molempien olo, että päätin antaa pienten viritellä pissa-ansojaan äidin löydettäväksi.

58.

Tarjosin pojille ensimmäisen täysin sormiruuasta koostuneen ateria. Vähemmälle huomiolle jääköön, että ruoka oli pitsaa. Tosin lähes terveelliistä itsetehtyä ja vähäsuolaista.

57.

Annoin poikien nukahtaa vierekkäin. Nukahtaminen vie näin huomattavasti paljon enemmän aikaa, mutta poikien mielestä näin on aivan hulvatonta nukahtaa. Ovat aika suloisia kun köllivät kylki kyljessä.

56.

Annoin poikien kokeilla rajojaan. Nurmikentällä piknikillä oli lääniä missä kontata. Aa ei rohjennut viltiltä kauemmas. Bee uskaltautui pisimmillään n.6 metrin päähän, istahti, katseli ympärilleen ja totesi paremmaksi kontata takaisin.

55.

Maistatin pojille uutta. Kookosmaitoinkiväärichilipapubataattiruoka upposi toiselle, toiseen ei niinkään.

54.

Annoin poikien kukkua. Oltiin kylässä kivassa paikassa. Hauskat koirat ja hyvien ruokien jälkeiset ilmavaivat teki nukkumisesta pojille ylivoimaisen vaikeaa. Loma se on pikkuisillakin eikä yksi venähtänyt ilta voi olla lapsellekaan kovin vahingollista.

53.

Hoidin parisuhdetta. Me kuulutaan useampaan riskiryhmään avioeron suhteen. On niin paljon asioita jotka vievät voimavaroja, että parisuhde unohtuu. Appivanhemmat mahdollistivat illan ravintolassa ja elokuvissa. Oli mukavaa.

52.

Tein turvatarkastuksen isovanhempien kotiin. Saavuimme lomaa viettämään apiivanhempieni luokse. Kävin heti alkuun läpi koko kämpän, ehkäistäkseni kaikki selkeimmät vaaratilanteet. Alan olla hommassa melko taitava.

51.

Annoin poikien herkutella kahvipöydässä vatsansa kipeiksi. Sukulainen toisensa jälkeen kävi antamassa pojille keksiä, pullaa ja kuivakakkua. Pojat herkkusuina mussuttivat onnellisina kaiken menemään. Kerrankos sitä juhannusta vietetään ennen kuin täytyy oikeasti alkaa kasvattaa ja rajoittamaan.

50.

Jäätiin mökille, kun pojat niin nauttivat olostaan. Oltiin tehty suvulle selväksi, että ollaan juhannuksena mökillä mahdollisesti vain yksi yö, pojille kun kaikki se ihmismäärä ja uusi paikka voi olla liikaa. Todellisuudessa taisin pelätä, että se olisi minulle liikaa. Pojat kuitenkin nauttivat olostaan aivan valtavasti luonnon helmassa hauskojen ihmisten keskellä. Niinpä jäimme vielä toiseksi yöksi, vaikka se tarkoitti minulle toista yötä huonoakin kehnomassa pedissä ja toista vuorokautta poikien perään katsomista merenrannalla ja suku-on-pahin-tyyppistä ilmapiiriä.

49.

Vein pojat saunaan. Eka kerta. Tykkäsivät. Meren rannalla, puusaunassa on hyvä aloittaa.

48.

Tehtiin yhdessä perheen kanssa. Keskosuus on halvaannuttanut perhettämme. Jos ei keskosuus, niin kaksosuus. Usein koemme pojat esteeksi tehdä sitä sun tätä. Nyt ensimmäisiä kertoja teimme hommia pojista huolimatta pojat mukaan ottaen. Matot on nyt pesty ja aivan mahtava kirpparilöytö tehty.

Ajatuksen tynkä

Olen viime aikoina lukenut paljon juttuja lastenhuostaanotoista, lastensuojelusta, perheiden hyvinvoinnista jne jne. Niiden pohjalta päässäni on kehkeytymässä ajatus. Se on vielä tynkä. Koitan saada ajatuksen kasaan ja jotain todellista sanottavaa tekstiksi. Aihe on vaikea, eikä se punainen lanka ja oikeat sanat tunnu löytyvän. Tässä kuitenkin nyt alkuun se tynkä: 

Minä koen itseni hieman paremmaksi äidiksi kun käytän lapsilleni kestovaippoja ja syötän jälkikasvulleni kotona tehtyä luomuruokaa. Koen onnistuneeni äitinä kun leikin opettavaisia ja kehittäviä leikkejä lasteni kanssa.
Perheemme tilanne on sellainen, että välillä voimat kuluvat muualle. Turvaudun kertakäyttövaippoihin, purkkiruokaan ja sohvalla silvusilmällä poikien seuraamiseen. Niinä iltoina koen olevani kelvoton.

 
Me hyväosaiset vanhemmat unohdamme liian usein, että hyvään vanhemmuuteen ei muuta tarvita kuin pitää huoli perustarpeista: ravinto, uni, turvallinen ympäristö, hellyys ja hygienia. Ne riittää. Toki, jos omat voimavarat riittävät, ei ole väärin tehdä enemmänkin.
Väärin on asettaa oma vanhemmuus ehdottomaksi rajaksi hyvälle vanhemmuudelle. Tai ei edes välttämättä oma, vaan se minkä omassa päässään on kehitellyt kuvaksi täydellisestä vanhemmasta.


Olen viime viikkoina koittanut keskittyä siihen todelliseen huonon äidin rajaan. Ärsyttää, että koen itseni niin usein huonoksi äidiksi, kun todellisuudessa olen kovin kovin kaukana moisesta.

47.

Pohdin elämäämme. Mietin tilannettamme järjellä ja tunteella. Näen taas ainakin hetekellisesti selvemmin, mitä pitää tehdä ja mitkä odotukset on vaan vähän liikaa.

46.

Kehuin ja kannustin.

45.

Pyykkäsin. On taas puhtaita vaippoja ja vaatteita päälle pantavaksi.

44.

Nukutin lapsen. Pojat yleensä laitetaan nukkumaan, eikä nukuttamiselle ole tarvetta. Nukku-MAtti oli tainnut tällä kertaa unohtaa, että huoneessa on kaksi lasta ja niin toinen tarvitsi hieman apua unen päästä kiinni saadakseen.

43.

Laitoin lapset ajallaan nukkumaan.

42.

Hoidin ja lohdutin loukkaantunutta. Toinen pojista sai huuleensa mojovan muksauksen. Huuto oli valtava ja verta valui, kun ehdin paikalle. Hain jääpuikon imeskeltäväksi, pidin sylissä, lohdutin ja rauhoittelin. Potilaan rauhoituttua tein tarkemman tarkastuksen, ei tikkien tai hammaslääkärin tarvetta. Lopuksi suoritin vielä rikospaikkatutkintaa. Muksauksen alkuperä jäi selvittämättä. Pitänee kutsua Horatio paikalle.  

41.

Siivosin. En mitään valtavaa suursiivoa vaan perus päivän siivot. Pyyhin pöydän, lakaisin lattian, keräsin roskia ja leluja, pyyhin pöydän uudestaan, lakaisin lattian uudestaan, tyhjensin tiskikoneen, täytin tiskikoneen, pyyhin syöttötuolit. Sellaista perussiivoa, joka pitää asunnon elettävänä ja turvallisena.

40.

Ruokin lapseni. Säännöllisesti ja monipuolisesti.

39.

Pesin lapseni. Suihkuteltiin, höönattiin korvat ja hampaat. Kynnetkin tarkistettiin, mutta niille ei tullut tehtyä mitään.

38.

Vaihdoin lapseni vaipan. Olin tänään homman kanssa tavallistakin kunnollisempi. Kakkavaipankin vaihdoin heti, enkä "äiti lukee tän jutun loppuun"-tyyliini.

Arkiset hyvät

Päätin omistaa alkavan viikon arkisille hyville. Siis niille ihan perusperushommille, jotka tulee tehtyä joka päivä, mutta joita ei itse edes laske yleensä hyviksi teoiksi. Vaipanvaihdot, syöttämiset, lasten hampaiden pesut. Niitä hyviä tekoja, jotka ovat äitiyden ja vanhemmuuden perusta. Joita minä pidän itsestäänselvyytenä, mutta niin kovin moni lapsi vain haaveilee moisesta huolenpidosta. Se on ihan älyttömän surullista.

*

Päätin aluksi, etten käytä tässä blogissa lainkaan tunnisteita. Nyt mieleni on muuttunut. Kunhan keksin hyvät kategoriat hyville teoille, niin liitän tunnisteet myös tähän astisille. Mielessä on kategoriat kuten arkiset hyvät, ilon hyvät, ideologiset hyvät ja vastuulliset hyvät. Jos tulee mieleen hyviä, niin kertokaa.

37.

Järjestin puitteet syömisharjoittelulle. Monien asioiden summana minusta on tullut vastoin tahtoani sellainen äiti, joka tekee lapsen puolesta estääksen sotkun ja sekamelskan. Tätä menoa pojat eivät ikinä opi syömään itse. Niinpä tänään otin asiakseni hankkia suojat ja systeemit: Lattian suojaksi työtuolin muovialunen, muovikulhoja ja lautasia sekä ikkunanpesulasta. Nyt ei ole enää tekosyynä hajoavat lautaset, arka parkettilattia tai siivoamisen hankaluus. Iltapala oli poikien mielestä hulvaton.

36.

Kellin lasteni kanssa. Pojat tykkää kun äiti rojahtaa lattialle ja äidin päälle saa kiipeillä. Se nauruttaa kaikkia ja on kivaa.

35.

Pyysin hieman enemmän kuin oli sopivaa. Soitin viimetingassa lääkärille ja vonkasin perjantain viimeisille työminuuteille ottamaan meidät vielä vastaan, vedoten toisen pojan diagnoosiin. Lääkärin jo paukutellessa reseptiä ylityöminuuteilla, vielä kehtasin pyytää tätä tarkastamaan myös toisen pojan voinnin. Onneksi pyysin. Löytyi korvatulehdus molemmilta pojilta, molemmista korvista.

34.

Nielin tappioni. Äitiyttäni olisi hivellyt tulla kotiin ja saada osakseni torviatöräyttelevä ja "Ihanaa että tulit takaisin, meillä oli ihan kamala ikävä"-kylttiä kannatteleva vastaanottokomitea. Sitä ei tullut. Poikien naamoilla käväisi hymy, konttasivat tervehtimään lyhyesti ja jatkoivat puuhiaan. On hyväksyttävä, että noin lyhyellä ajanjaksolla en ole korvaamaton edes lapsilleni.

33.

Vilkutin lapsille heipat hymyillen. Sisällä myllersi huoli ja etuikävä, mutta nielin moiset tunteet. Turha sitä lasten eroahdistusta on lietsoa esiin, jos se ei sieltä itsestään tule.

32.

Laitoin kaiken valmiiksi ja esille hoitajia varten. On jo paljon pyydetty 60+ isovanhemmilta tulla parin tunnin matka, yöpyä vierapatjoilla ja hoitaa kaksosia kahden vuorokauden ajan. Tein kaiken minkä keksin ja voin tehdä valmiiksi helpottaakseni hoitajien hommaa.

31.

Toimin. Edellisenä yönä unet jäivät torsoiksi. Olisi niin helppoa ollut vain käpertyä sohvalle tuijottamaan näytöltä hömppää ja sivusilmäillä poikien perään. Vaan en antanut väsymykselle periksi. Pyykkäsin, kokkasin, soitin pianoa, lauloin lasten kanssa ja mentiin vielä illalla kävelyllekin. Vaikka kaikki vaatikin hieman ponnisteluja alkuun, oli puuhaäidin mielenlaatuni varmasti miellyttävämpi kuin sen väsymystä kitisevän sohvaröhnöäidin.

30.

Hidastin tahtia. Ruoka on muuttunut poikien tahtiin isojakoisemmaksi. Sitä pitäisi ehtiä vähän pureskellakin jo. Äidillä taasen jätättää ikään nähden sopivasti ja lusikka heilahtaa ukkeleiden naaman eteen vanhaa hyvää soseruokatahtia. Vihdoin tajusin hidastaa ja antaa jauhamiselle aikaa. Taisivat syödä isomman annoksen kuin aikoihin.

29.

Vaihdoin asennetta. Selitin itselleni, ettei lapseni tahallaan minua valvota. Että ollaan onnellisia kun tähän asti ollaan saatu nukkua yöt rauhassa. Että kuuluu tavaaliseen lapsiperheen elämään, että öisin heräillään, eikä siitä kannata hermojaan menettää.

28.

Leikin lasteni kanssa. Laulu- ja runoiluleikit on pop. Veetään nuottaa, Niin sievästi ratsastaa ja Minnekä laiva menee ovat kärkikastissa.

27.

Tein jotain muuta. Yleensä en koe tekeväni äititekoja, jos päätän irtautua ja antaa aikaa itselleni. Moisella liian usein selitellään huonoa vanhemmuutta. Nyt kuitenkin olin nimenomaan hyvä äiti kun raahasin luuni pois kotoa. Omalle ajalle oli iso tarve.

26.

Nukuin päiväunet. Harvoin saan unta päivisin vaikka kuinka väsyttäisi. Nyt sain. Ilman torkkuja, voimani olisivat loppuneet varmasti paljon ennen poikien.

25.

Annoin poikien poiketa yhteisestä rytmistä. Kaksosten kanssa yhteinen rytmi helpottaa niin kovasti, että niinä päivinä kun rytmit tahtovat erkaantua, koitan yleensä tehdä tempun toisensa perään estääkseni sen. Nyt taivuin lääkärireissun takia erirytmisyyteen, hoidin kahdeksan syöttöä ja viihdytin vuorollaan hereillä olevaa yksinäisyyteen tottumatonta kaksosta.

24.

Annoin lapseni osallistua. Soitin pianoa ja sain rinnalleni kaksi innokasta apusoittajaa. Kuuskätisenä kappale kuulosti jokseenkin erilaiselta kuin kakskätisenä. Paljon tuli ääniä, jotka nuoteista oli unohtunut ja jonkin verran jäi merkittyjä nuotteja soittamatta. Omalle kovin tarkalle sävelkorvalleni soitto tuotti haastetta. Iloa sain kuitenkin pienten soittajanalkujen intoa puhkivista ilmeistä. Jostain se riemu soittamiseen on kai lähdettävä, vaikka sitten riitasoinnuista.

23.

Tunnistin miehen känkkäränkän. Tein voitavani, jotta pojat ja isä voisivat nauttia toistensa seurasta kiukuttelun asemasta. Ovat nimittäin kortilla nuo yhteiset kotipäivät, ja melkeinpä tunnitkin tällä hetkellä. 

22.

Jätin viemättä lapseni juhliin. Pojilla on tapana innostua juhlista. Rauhoittuminen vaatii aina koko lopun päivän. Koska illalla oli hoitajiksi ja nukuttajiksi tulossa isovanhemmat (miehen kanssa lähdettiin samojen juhlien aikuisosioon), niin tuntui reilummalta kaikkia osapuolia kohtaan olla ylistimuloimatta poikia päivällä.

21.

Luin lapsilleni. Eihän nuo taida vielä kirjoista paljoa ymmärtää, mutta kiinnostuneita ovat. Itse olivat valinneet kirja hyllystä ihan omatoimisesti. Vaatii hiukan malttia lukea kirjaa kahdelle, jotka molemmat tahtoisivat hiukan maistaa joka sivua.

20.

Rajoitin lasta. Liika vapaus kävi pienen voimille. Ei kyllä ilman vastarintaa hyväksynyt moista riistoa. Hyvä niin.

19.

Pyysin apua. Ilman apuakin oltais pärjätty, mutta se ois tarkoittanut nukkuvan lapsen repimistä sängystä ylös inhottavaa hoitotoimenpidettä varten. Vaivasin läheisiäni pikku jutun takia, mutta mahdollistin lapselleni rauhalliset yhtäjaksoiset yöunet.

18.

Vein lapseni katsomaan lampaita. (Vaikka ihan täyttä kunniaa en tästä voi ottaa, idea kun lähti mieheltä.) Saatiin silittääkin moisia otuksia.

17.

Pidin lapseni puolia. Taistelin terveydenhuoltohenkilökuntaa vastaan niin, että saimme luvan hoitaa lapsemme itse kotona. Ei tarvi pojan kestää vieraita ihmisiä kimpussaan (kimppuilun hoitaa nyt äiti ja isä), eikä turhanpäiväisistä terkkarikäynneistä stressaavaa äitiä.

16.

Tunnistin ja tunnustin oman känkkäränkkäni. Pakkasin perheen autoon ja ajoin maalle, ettei tarvitse äidin kiukuttelua kuunnella sisällä koko päivää.

15.

Olin luova. Molemmat heräsivät samaan aikaan huutamaan vellipullon perään ja talossa vain yksi aikuinen. Piti miettiä kumman huutoa jaksaa kuunnella tai keksiä miten syöttää kaksi ukkoa kerrallaan. (Alkuaikojen imetystyynytekniikka ei toimi enää.) Kun äidin hoksottimet toimii nopeasti, eikä kenenkään tarvitse vaipua epätoivoon.

14.

Luovuin kivasta ja lähdin kesken kahvilareissun huutavan lapsen kanssa kotiin. (Heti meni pieleen uusi rajaus. En nimittäin iloinnut tästä yhtään.)

Täydellinen äiti

Ei tule mitään. Ei onnistu enää rajaus huonon äidin vastakohtiin. Niin hyvä äiti en ole, että tietäisin 365 tapaa olla huono äiti. Parempana rajauksena pidän Marikan mainitsemaa äitiydestä iloitsemista. Hyvä äititeko on sellainen, joka saa minut iloitsemaan äitiydestä.

Tässä kohtaa on oltava tarkkana. Olisin voinut kirjoittaa äsken "hyvä äiti teko on sellainen, joka saa minut tuntemaan itseni hyväksi äidiksi".
Jos olisin kirjoittanut niin, olisin kaivanut itselleni mojovan sudenkuopan. Päässäni on iskostuneena kuva täydellisestä äidistä. Sellaisesta joka imettää vähintään vuoden ikäiseksi, tekee sen jälkeen kaiken ruuan lapsilleen itse luomuraaka-aineista, käyttää kestovaippoja ja kantaa lapsensa liinassa. Tämän äidin kotona on aina puhdasta, tavarat paikoillaan ja tallessa. Lapsilla on aina siistit vaatteet ja iloinen mieli. Äiti vie lapsiaan ulos juuri sopivasti, leikkii, puuhaa ja askartelee lastensa kanssa täydellisen kehittävästi. Ja kuitenkin löytää vuorokaudesta aikaa myös itselleen, näyttää aina hyvältä ja on aina tyytyväinen ja onnellinen.

Tuo täydellinen äiti, on se mitä mielestäni aina tulee tavoitella, vaikka en edes usko tuon myyttisen otuksen olemassaoloon. Jos lähtisin tavoittelemaan tuota, en varmasti iloitsisi. Joutuisin pakottamaan itseni päivittäin tekemään enemmän kuin mihin voimani tai vuorokauden tunnit riittäisivät. Pienen virheen sattuessa menettäisin uskoni hyvään äitiyteen. Olisin lopulta ahdistunut ja stressaantunut koko ajan. Enkä siis taaskaan olisi tuo täydellinen äiti. Kaiken lisäksi, olisin iloton äiti. Iloton äiti = iloton koti = iloton lapsi = epäonnistunut äiti.

En joka päivä tee täydellisen äidin sankaritekoja. Silti joka päivä jossain kohtaa nauran lasteni kanssa. Vähintään kerran päivässä katson lapsiani hölmö hymy kasvoillani ja olen pakahtua onnesta. Joka ilta olen iloinen, että olen äiti.

13.

Leikin lasteni kanssa. Laululeikeistä kaikille tuli hyvä mieli.

12.

Hätävarjeluliiottelin oikealla hetkellä. Alkuun mitättömältä tuntunut oire nostatti pikkuhiljaa huolta ja lopulta tartuin puhelimeen. Lääkärille oire aiheutti välittömästi huolta. Lopulta kriittinen sairaalareissu osoittautui turhaksi. Hyvä niin.

11.

Karsin menoja kalenterista poikia ajatellen. Ensin äiti ei käy missään moneen kuukauteen. Sitten äiti on keksinyt yhdelle ja samalle viikolle joka päivälle menoa. Jotta muutos ei olisi niin vauhdikas, karsin muutaman jutun tältä viikolta ja siirsin ne eteenpäin.

10.

Otin vakavasti lapseni huonotuulisuuden, mutten silti ylihysterisoinut. Tämä on mielestäni tärkeää. En pidä niistä äideistä, jotka vähättelevät lapsensa huonotuulisuutta tai huonovointisuutta. En myöskään pidä hyvänä sitä, että jokaiseen pieneen kolaukseen tai itkuun reagoidaan valtavalla hälyllä ja ylisuurella huolella.

9.

Luotin lapseni isovanhemmille hoidettaviksi. Päätin luottaa poikiin ja isovanhempiin niin, että uskalsin miehen kanssa muutamaksi tunniksi muihin maisemiin. (Ei itsestäänselvyys, pojat kun olivat kovin vilkkaalla päällä. Enemmän jännitin siis isovanhempien kuin poikien puolesta.) Luottamus palkittiin.

8.

Puuhasin yhdessä lasteni kanssa. Askarreltiin mammalle ja isoäidille äitienpäiväkortit. Vähän vaati ajatustyötä, miten 9kk kehitysiässä oleva askartelee, mutta keksimpä kuitenkin. Yhdessä puuhaaminen oli hauskaa!

Raja

Hyvä äititeko? Olenko hyvä äiti silloin kun lähden tuulettamaan päätäni, jotta jaksan lapsiani vielä seuraavanakin päivänä? Olenko hyvä äiti silloin kun väsyneenäkin kuorin ja keitän perunat itse? Ehkä sittenkin olen parempi äiti silloin kun väsyneenä jätän perunat keittämättä, tarjoan lapselleni purkkiruokaa ja kuorimiselta säätetyn energian käytän lapsieni kanssa olemiseen?

Olen kamppaillut projektini ensimmäisen viikon etsien rajaa sille, mitkä teot hyväksyn blogiini äititeoiksi. Päädyin asettamaan rajan miettien mitä ajattelisin muiden tekemisistä. Raja kulkee siinä, missä asiat eivät enää ole mielestäni mielipidekysymyksiä. Hyvä äititeko on sellainen, jonka vastakohta olisi huono äititeko. Huono äiti ei jousta, ei rohkaise, ei anna lapsen kokea uutta.

Luulen, että joudun joustamaan jossain kohtaa tästä rajauksesta. 365 on paljon tekoja. Jossain kohtaa joudun varmasti siirtymään mielipiteiden ja ideologioiden puolelle. Ensin pitäisi vain keksiä mitä mieltä olen.

7.

En hermostunut lapsilleni turhaan. Tänään moneen kertaan hämmästyin itsekin kuinka pitkälle pinnani venyi. Ja kuinka paljon mukavampi päivä meillä kaikilla oli, kun äiti ei pienistä hetkunut.

Naisen talvisota

Kaarina Hazardin blogikirjoitus äitiydestä, otsikolla Minä, nainen.

6.

Olin lapsilleni paikalla. Vaikka en jaksanut erityisemmin leikkiä poikien kanssa, menin lattialle, heidän tasolle, sohvan sijaan. Äiti oli koko ajan saatavilla.

5.

Iloitsin lapseni kanssa yhdessä hänen uudesta taidosta. Kesken ruokailun poika oppi taputtamaan. Sanomattakin on selvää, että syömisestä ei tullut enää mitään. Välillä yhdessä iloitseminen on tärkeämpää kuin hyvät käytöstavat ruokapöydässä.

4.

Tarjosin lapselleni uuden multisensorisen oppimiskokemuksen. (= Vein lapseni hiekkalaatikolle. Hiekkaan dipattu lapio, NAM!)

3.

Tunnistin lapseni tarpeet. Reissusta rähjääntyneenäkin, osasin aivan oikein ymmärtää poikien merkit vuorollaan väsymyksestä ja nälästä.

2.

Ikävöin lapsiani yönylireissulla sopivasti. Ikävöin toki, mutta sillä tavalla, että pelko ylitakertuvuudesta osoittautui turhaksi. Pojilla on ehkä sittenkin mahdollisuus kolmekymppisinä valita itse omat vaatteensa.

1.

Joustin päivärytmistä lapseni tahdon/tarpeiden mukaan. Menetin kahvitaukoni, mutten hermojani.

4.5.2012

Kaksoseni täyttivät eilen 1v. Illalla mietin itseäni äitinä. Tulin tulokseen, että sätin itseäni liikaa. Jotain on muututtava, että jaksan kotona vielä toisenkin vuoden. Tässä työssä, kotiäitinä, sitä kannustavaa pomoa/työkaveria ei ole. Pomona on nuo pienet ukkelit ja kehityskeskustelut ovat vähissä. Tämä blogi olkoon minun kannustukseni itselleni.

Blogi päättyy 3.5.2013 poikien täyttäessä 2v. Silloin kasassa olkoon 365 hyvä-äititekoa, yksi joka päivältä.