136.

Rokotutin lapseni. Ei ole tämäkään enää itsestään selvää. Ymmärrän Yhdysvalloissa käytävän keskustelun kaikkien rokotteiden tarpeellisuudesta (saatavia rokotteita on siellä n.40kpl), mutta Suomessa rokotteet on harkittuja ja tarkkaan valikoituja ja valtavan tarpeellisia.

135.

Pyysin apua vieraalta. Seurakunnan kerhossa pyysin aivan tuntematonta äitiä katsomaan toisen pojan perään sillä aikaa kun vaihdoin toiselta vaipan. Noinkin turvallisessa ympäristössä kyllä se vaan vaati, että sai moiseen rohkeutensa kerättyä.

134.

Keksin uuden suunnitelman kun edellinen ei ottanut onnistuakseen. Kun iltamenoon oli vielä liian pitkä aika ja seinät alkoivat kaatua kaikkien kolmen päälle, vaihtui bussikuljetus kävelyyn. Matka oli pitkä, mutta saatiinpa kaikki tarvitsemamme tauko toistemme naamoista.

133.

Annoin lapsen itsenäistyä. Jostain syystä juuri tänään toinen pojista koki olevansa valmis aloittamaan itsesyömisen. Ei oikeastaan ole sen kummemmmin edes lusikalla syömistä harjoiteltu, mutta niin vaan se otti lautasen ja lusikan omiin kätösiinsä ja söi. Kiltisti ja aivan yllätys-siististi.

132.

Uskalsin päästää irti. Lapsi ui uimarenkaalla ilman apua. Sydän tykytti itsellä melkein ulos rinnasta jännityksestä, mutta niin se vaan pikku-ukko pysyi pinnalla.

131.

Onnistuimme uimareisussa ilman itkun itkua. Aalla on ollut kesän jälkeen vaikeuksia tottua uimiseen. Kovin hitaasti täytyy edetä altaaseen ja altaassakin pitää olla varovainen. Edelliset kerrat ovat olleet enemmän tai vähemmän itkuisia, mutta nyt olimme jo oppineet ja reissusta selvittiin ilman yhtään itkua.

130.

Annoin poikien leikkiä kuralätäkössä. Eka kerta tätä lajia. Bee taisi vähän juodakin lammikosta, mutta iloiset olivat ilmeet.

129.

Vein pojat seurakunnan perhekerhoon. Eka kerta vaati äidiltä aika paljon, mutta oli selvästi pojille antoisaa.

128.

Soitin neuvolaan ja pyysin ennaltaehkäisevää kotiapua. Ennaltaehkäisemään.

127.

Kuuntelin lasta. Poikien kommunikaatio on vielä kovin pienieleistä ja vähäistä. Tuntuu aina hienolta, jos ymmärtää jonkun jutun ja voi reagoida siihen oikein. On mahtavaa vähdä kuinka hyvältä pienistä tuntuu kun tulee ymmärretyksi.

126.

Lääkitsin lasta. Edellisen päivän haaverin takia toisella pojista oli selvästi kipua. En jättänyt kipuilemaan vaan annoin särkylääkettä.

125.

Soitin päivystykseen neuvoja ihan varmuuden vuoksi. Epäilin tietäväni miten toimia, mutta päätin varmistaa.

124.

Ulkoilutin lapsia sateessa. Oppivatpahan pienestä saakka, että ulkoilu ei ole säästä vaan varusteista kiinni.

123.

Vein lapset kylään. Keskoskaksosäitien kokoontumisajot tekivät hyvää lapsille ja aikuisille.

122.

Pyysin apua. Tajusin onneksi ajoissa, että näköpolille meneminen yksin kahden kanssa ei tule ikinä onnistumaan. Soitin isoisän avuksi. Ilman apua käynti olisi todella ollut toivoton. Isoisälle kävi varmasti selväksi, että apu oli enemmän kuin tarpeellista, se oli välttämätöntä.

121.

Luotin vaistooni. Pienen pienistä oireista heräsi epäilys korvatulehduksesta. En epäröinyt  pitempään vaan varasin ajan lääkärille. Olin oikeassa, tulehdushan se siellä. Onneksi vasta alkutekijöissään.

120.

Tunnustin huoleni lapseni erityisyydestä. Työsdsäni olen nähnyt kuinka vaikeaa tämä monesti on. Ennen en ole ehkä aivan ymmärtänyt miksi, nyt ymmärrän. Keräsin kaiken rohekuteni ja sain sanottua sen lopulta ammattilaiselle avuntarjoajalle ääneen.
Toivon, että huoli on turha, mutta siltä varalta ettei ole, olen tyytyväinen että sain asiani sanottua.

119.

Annoin lapselle kahdenkeskistä aikaa. Meillä nämä hetket ovat harvassa. Oli ihanaa nähdä kuinka paljon poika nautti äidin kerrankin jakamattomasta huomiosta. Täytyy järjestää moista aikaa useammin..

118.

Syötiin koko perhe yhdessä, samaan aikaan ja samaa ruokaa. Oli oikeastaan meidän perheen ensimmäinen yhteinen ruokahetki. Siihenhän se meni, että pojat söivät ainoastaan äidin ja isän lautaselta, mutta hyvin söivät kuitenkin. Oli kivaa!

117.

vein pojat retkelle. Voi kuinka ne nauttivatkaan luonnossa olemisesta ja nuotionakeista!

116.

Lohdutin lasta. Tänään sille tuntui olevan paljon tarvetta ja lohdutukselle oli järjestettävä aikaa muiden hommien kustannuksella. Tärkeysjärjestys meni näin oikein.

115.

Onnistuin! Enkä edes hävennyt kehua suoritustani lääkärille ja ihan kaikille muillekin.

114.

Hankin lapsilleni Herra Hakkarais -pastilleja. Vihdoin sain aikaiseksi aloittaa tälläkin saralla lasteni hampaista huolehtimisen.

113.

Paransin taas kaikkien oloa raahamalla itseni vastentahtoisesti ulos. Nukuin edellisen yön aivan kelvottoman huonosti. Aamulla huvitti lähinnä rojahtaa sohvalle ja lukita pojat eri huoneeseen. Hetken meinasin jättää aamu-ulkoilun välistä, kunnes tulin järkiini ja totesin sen olevan viisainta mitä voin tehdä. Kun on itse väsynyt, on parasta väsyttää myös lapset.