Viimeinen merkintä

Blogin viimeisen merkinnän olisi pitänyt ilmestyä kymmenisen päivää sitten. Unohdin.

Kovista yrityksistä huolimatta en saanut tavoitetta täyteen. En ole vuoden ajalta jokaisena päivänä ehtinyt/muistanut/jaksanut/osannut löytää sitä yhtä hyvää. Tai jos olenkin, niin monet merkinnät ovat vaan jääneet laittamatta tänne, koska en ehtinyt/muistanut/jaksanut.

Ja taas toisaalta, sen perimmän tarkoitusen ja tavoitteen koen saavuttaneeni. Enhän perustanut tätä blogia blogin itsensä takia, vaan oppiakseni paremmaksi äidiksi.

Opin tämän vuoden aikana olemaan itselleni rehellisempi. Myönnän virheeni, mutta myös onnistumiseni. Nukkumaan mennessäni, en enää vain säti itseäni vaan huononkin päivän jälkeen uskon, että jotain hyvää tässäkin päivässä oli. Olen oppinut löytämään hyvää huonojenkin päätösten takaa. Oppinut ymmärtämään, että kaikissa teoissani ja päätöksissäni on pohjimmiltaan kyse lasteni hyvinvoinnista. Eikö se ole hyvän äidin tärkein lähtökohta?

Vuoden aikana isoimpana olen kuitenkin oppinut jotain vielä parempaa.
Koko blogini oikeastaan on tämän opin vertauskuva: Alkuvaiheessa vielä viiemisilläkin voimillani illalla tulin tekemään merkinnän. Pikkuhiljaa merkintöjä jäi jälkeen ja unohtui. Koin jostain kumman syystä huonoa omaa tuntoa ja huonoutta. Päätin antaa itselleni uuden mahdollisuuden. Jälleen sama kuvio. Raahasin pitkään perässäni blogin tuomaa syyllisyyden varjoa. Sekin on hoitamatta. Lopulta päästin irti. Se ei ole tärkeää. Se saa jäädä. Blogini ei määritä minua, enkä ole sen myötä parempi tai huonompi. Tämän blogin avulla opin jotain, jonka oppiminen elämässä ja äitiydessä on suurta ja tärkeää.

Tärkeimpänä opin olemaan itselleni armollisempi.

187.

Vein lapsen sisälle kun ulkoilma alkoi käydä keuhkoille.

186.

Harjoittelin poikien kanssa pulkkailua. Ratkaisu pulkassa pysymiselle oli riittävä vauhti.

185.

Vein pojat joulumarkkinoille.

184.

Unohdin pakata kyläreissulle varavaippoja. En panikoitunut tai muuten pilannut sillä kaikkien tunnelmaa vaan rakensin vaipat harsoista yms. löytyneestä tarvikkeista.

183.

Annoin lapsen kokeilla, tutkailla ja harjoitella rauhassa enkä heti mennyt neuvomaan ja tekemään puolesta.

182.

Nukutin lapsia 2,5h menettämättä pahemmin malttia ja luovuttamatta, vaikka olikin jo nälkä ja telkkarissa linnanjuhlat. En nähnyt ainoatakaan kättelyä tai juuri muutakaan. Lopputeksteistä vilauksen.